Helppo kakkupohja

Perusohje, josta voi tehdä niin kakkupohjan kuin kääretortun

  • 2 dl (3-4) kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

    Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, ja käännä seos varovasti taikinaan. Jos osan vehnäjauhoista korvaa perunajauhoilla, kakusta tulee kimmoisampi.

    Voitele halkaisijaltaan n. 24 cm irtopohjavuoka ja leivitä se korppujauhoilla, leseillä tai mannasuurimoilla. Hyväkuntoista teflonvuokaa ei tarvitse leivittää.

    Kaada taikina vuokaan ja paista 30-35 minuuttia 175 asteen uuninlämmössä uunin alaosassa. Kakku on kypsä, kun sen pinta on noussut kaarelle ja saanut väriä. Jäähtyessään keskiosa laskee, mutta pohja on edelleen leikattavissa kahteen tai kolmeen osaan. Leikattujen osien siirtämiseen voi käyttää irtopohjavuoan pohjaa.

    Mehevyytensä täytekakku saa kostuttamalla. Hyvä kostutusliemi syntyy seoksesta, jossa on 1 dl appelsiinituoremehua ja 3 rkl sokeria.
    Täytteeksi sopii ohut kerros hilloa ja kermavaahtoa.

    Lähde: Elanto-lehti 5/2002

     

     

    Tämä resepti on tulostettu www.herkut.net -verkkosivuilta. Tervetuloa uudelleen sivuille antamaan arvosana tällä reseptille.