Hortopittan täytteeseen voi käyttää myös muita vihreitä vihanneksia, kuten villivihanneksia ja mangoldia.
6-8 hengelle
1 pkt filotaikinaa (pakaste)
2-3 rkl oliiviöljyä
1 hienonnettu sipuli
1 purjo renkaina
300 g tuoretta pinaattia
200 g murennettua fetajuustoa
2 1/3 dl raastettua gruyèreä tai mustaleimaemmentalia
1 muna
suolaa ja mustapippuria
noin 1 ½ dl sulatettua voita
4 rkl vichy- tai soodavettä
seesaminsiemeniä (mikäli haluat)
Anna filotaikinan sulaa pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota siinä sipulia ja purjoa hetki. Lisää suikaloitu pinaatti ja keitä, kunnes pinaatin neste on haihtunut. Anna jäähtyä. Lisää juustot ja kevyesti vatkattu muna. Mausta suolalla ja pippurilla.
Levitä arkki filoa työpöydälle ja voitele sulatetulla voilla. Nosta toinen arkki päälle. Aseta reunaan 2-3 rkl täytettä ja kääri rullalle. Nosta voideltuun pyöreään tai soikeaan uunivuokaan.
Tee samoin seuraavat rullat ja aseta ne vuokaan spiraalin muotoon. Kuumenna uuni 200 asteiseksi.
Sekoita vichy- tai soodavesi ja 4 rkl sulatettua voita ja voitele sillä piiras hyvin. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes piiras on kauniin kullanruskea. Tarjoa lämpimänä.